Juulia Salo on energinen ja ennakkoluuloton kanteletaiteilija Helsingistä, joka vaikuttaa erityisesti taidemusiikin kentällä ja heittäytyy mielellään improvisoimaan. Juulia on Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta valmistumisensa jälkeen toiminut freelance-muusikkona monipuolisissa projekteissa ja yhtyeissä. Juulia on esiintynyt mm. Joensuun kaupunginorkesterin triosolistina, musiikkifestivaaleilla Maltalla ja Prahassa ja pitänyt ensikonsertin. Juulia innostuu uusista haasteista ja pyrkii jatkuvasti löytämään erilaisia musiikillisia ulottuvuuksia ja tekniikoita kanteleen avulla. Juulia tekee säännöllisesti yhteistyötä myös säveltäjien kanssa ja on kantaesittänyt useita teoksia konserttikanteleelle. Taiteellisen työn lisäksi Juulia opettaa kanteleensoittoa Espoon musiikkiopistossa.
Duo SaBa eli Juulia Salo ja Nemat Battah on yhtye, jossa Suomi ja Lähi-Itä kohtaavat. Suomalaisesta konserttikanteleesta, arabialaisesta oudista ja laulusta koostuva ainutlaatuinen duo luo moderneilla perinnesoittimillaan uusia ennenkuulumattomia sointimaailmoja. Duo SaBa yhdistää musiikissaan elementtejä molemmista kulttuureista, jossa kuulijat voivat kokea jotain uutta tai löytää tuttua tarttumapintaa. Konsertissa Toivo kuljetaan toisinaan minimalistisen meditatiivisissa tunnelmissa ja toisinaan herätellään korvia mikrotonaalisilla säveliköillä ja energisillä rytmeillä. Tervetuloa kuuntelemaan taidemusiikkia Suomesta ja Lähi-Idästä!