Albert Dahllöf (s. 1999) on aktiivinen pianisti Ruotsin Västergötlandista, Bjällumista. Hän aloitti opintonsa Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa 17-vuotiaana Anders Kilströmin ja Stefan Bojstenin oppilaana. Vuonna 2019 hän jatkoi maisteriopintojaan Mats Widlundin oppilaana Edsbergin linnassa sekä parin vuoden ajan niin ikään Norjan valtiollisessa musiikkikorkeakoulussa Håvard Gimsen oppilaana.
Albertille on myönnetty stipendejä mm. Ruotsin kuninkaallisesta musiikkiakatemialta, ja vuonna 2020 hän voitti ensimmäisen palkinnon Yamahan Pohjoismaisessa pianokilpailussa. Hän on esittänyt solistina mm. Rahmaninovin, Šostakovitšin ja Saint-Saënsin pianokonsertot. Keväällä 2023 hän kilpaili finaalipaikasta kamarimusiikkikilpailussa Ung och Lovande yhdessä viulisti Jonna Simonssonin ja sellisti Astrid Hillerudin kanssa ensemblenimellä Millennietrion. Hän on myös kilpaillut solistisessa semifinaalissa vuosina 2021 ja 2023.
Vuodesta 2022 lähtien Albert on opiskellut solistidiplomia Malmössä Francisca Skooghin oppilaana. Hän myös opettaa pianonsoittoa Bollnäsin kansankorkeakoulussa ja työskentelee aktiivisesti kamarimuusikkona, usein joko trionsa tai viulisti Marcus Bäckerudin kanssa sekä solistina.