CV – Hanna Pakkala

Veteliläislähtöinen Hanna Pakkala aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana ja vaihtoi instrumenttinsa 14vuotiaana alttoviuluun. Hän on opiskellut alttoviulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa, Hanns Eisler musiikkikorkeakoulussa Berliinissä sekä Franz Liszt-musiikkikorkeakoulussa Weimarissa Helge Valtosen, Anna-Kreetta Gribajcevicin, Pauline Sachsen sekä Erich Krügerin johdolla, sekä syventänyt osaamistaan barokkiviuluopinnoilla Kreeta-Maria Kentalan johdolla. Vuonna 2012 hän sai toisen palkinnon Tampereen kansallisessa alttoviulukilpailussa.
Tammikuussa 2016 Pakkala palasi keski-pohjalaisille juurilleen aloittaessaan työt Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin sooloalttoviulistina. Sitä ennen hän ehti työskennellä sijaisena ja avustajana mm. Radion sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Berliinin radion sinfoniaorkesterissa (Rundfunk Sinfonieorchester Berlin) sekä Turku Filharmoniassa. Lisäksi hän on soittanut Helsingin barokkiorkesterissa vuodesta 2008 lähtien ja työskennellyt myös useissa muissa koti- ja ulkomaisissa vanhan musiikin yhtyeissä. Näistä viimeisin on Barocco Boreale, jonka riveissä Pakkala esiintyi ensimmäistä kertaa pääsiäisenä 2016.
Orkesterityön lisäksi Pakkala on esiintynyt kamarimuusikkona lukuisilla koti- ja ulkomaisilla festivaaleilla sekä solistina mm. Helsingin Barokkiorkesterin ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa.